Blogi | Cinia

Kesäkoodarien kuulumisia

Kirjoittanut Cinia Oy | 10.7.2020 11:26

Mitä kuuluu kesäkoodarien kesään Cinialla? Haastattelussa Maria ja Eeva Jyväskylästä

Tavallisesti kesällä toimistot hiljenevät lomakauden alkaessa, mutta tänä keväänä tilanne on toinen, kun toimistot hiljenivät jo maaliskuussa koronan aiheuttaman poikkeustilan takia. Kesälomien alkaessa tällä kertaa hiljenee Teams ja erilaiset sisäiset chat-kanavat sekä projektien keskustelut. Kaikki ei kuitenkaan hiljene tänäkään kesänä, sillä kesäkoodarit jatkavat työtään myös silloin, kun muut lomailevat.

Aivan yksin eivät kesäkoodaritkaan jää, sillä pääsääntöisesti aina joku kokeneempi projektin kehittäjistä päivystää paikalla ja on valmiina vastaamaan kiperiinkin kysymyksiin. Cinialla ohjelmistoratkaisuyksikössä kesäkoodareita aloitti tänäkin keväänä kaikilla kolmella toimipisteellä: Helsingissä, Tampereella sekä Jyväskylässä. Kesäkoodarit työskentelevät asiakasprojekteissa ja näin he pääsevät tutustumaan ohjelmistotyön prosesseihin, menetelmiin sekä työkaluihin sekä niiden soveltamiseen aidossa ympäristössä.

Lähes kaikki kesäkoodarit kommentoivat, että ohjelmistoprojektien laajuus, monimutkaisuus sekä erilaiset työvälineet ja menetelmät ovat olleet uutta ja he ovat oppineet paljon ohjelmistokehityksen prosesseista. Esimerkkeinä uusista asioista nostettiin esiin mm. Jira, Scrum-prosessin eri vaiheet ja siihen liittyvä terminologia sekä esimerkiksi käännösautomaatio, Jenkis ja Robot Framework.

Maria Salonen on yksi Jyväskylässä harjoitteluaan suorittavista kesäharjoittelijoista. Hän opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi. Marian opinnot ovat loppusuoralla ja opintoihin liittyvän työharjoittelun sekä opinnäytetyön hän suorittaa Cinialla kesätyönsä ohessa. Mariaa kiinnostavat erityisesti UI/UX-suunnittelu sekä palvelumuotoilu ja hänen työharjoittelunsa sekä opinnäytetyönsä Cinialla keskittyvätkin myös vahvasti näihin teemoihin.

Kysyimme Marialta, kuinka kesätyöt ovat sujuneet ja ovatko tehtävät vastanneet odotuksia. Maria kertoo, että harjoittelu on sujunut hyvin.

”Olen päässyt tekemään monipuolisesti mielenkiintoisia hommia. Omat ammatilliset kiinnostuksenkohteet on otettu Cinialla todella hyvin huomioon ja olenkin päässyt tekemään juuri sellaisia työtehtäviä, jotka kehittävät osaamistani haluamaani suuntaan. Perehdytys on ollut hyvin suunniteltua ja työtehtävät sopivan haastavia”, Maria Salonen kertoo.

Maria kertoo oppineensa eniten projektityöskentelystä, palvelumuotoilusta ja käyttöliittymäsuunnittelusta sekä niiden prosesseista. Lisäksi hän kertoo ohjelmointiosaamisensa ottaneen jättiharppauksia eteenpäin. Haastavinta Marian mielestä on ollut sisäistää isoja projektikokonaisuuksia.

Koronaepidemia on toki vaikuttanut myös kesäkoodarien työhön. Maria arvioi, että korona on vaikeuttanut työporukkaan sisään pääsemistä, koska etänä ei tule samanlaisia spontaaneja keskusteluja kuin toimisto-oloissa todennäköisesti normaalitilassa tulisi. Samoin ajoittain avun kysymisen kynnys ns. "pikkuongelmissa" on tuntunut korkeammalta kuin normaalisti. ”Apua on kuitenkin aina muistutettu pyytämään pienellä kynnyksellä, mikä on tosi hyvä juttu”, Maria summaa.

Samaa kertovat muutkin kesäkoodarit. Koronan takia kesäharjoitteluakin on paiskittu pääosin etänä ja se on tietysti hankaloittanut työkavereihin tutustumista. Niin ikään Jyväskylän toimipisteellä kesäharjoittelijana työskentelevä Eeva Tolonen koki myös aluksi hankalana, kun työkavereita ei nähnyt kasvotusten. Eeva on valmistunut Jyväskylän yliopiston tietotekniikalta kandidaatiksi ja suorittaa nyt maisteriopintoja. Cinialla Eeva keskittyy teollisuuden projektien back end -ohjelmistokehitykseen.

Eeva harmittelee, että hiljainen toimisto on hiukan hankaloittanut perehtymistä ja asioiden haltuunottoa, kun kasvokkaiset kontaktit muihin työntekijöihin puuttuvat. Projektin työntekijät kannustavat kesäkoodareita kuitenkin kysymään pieniäkin asioita. "Ei ole tyhmiä kysymyksiä", muistuttaa myöhemmin kesällä lomaileva Senior Software Developer Timo Holopainen Jyväskylän toimipisteeltä. Timo auttaa kesäkoodareita mielellään.

Joka tapauksessa Eevakin kertoo päässeensä pikkuhiljaa sisälle projektiin ja projektissa käytettävät työkalut ja menetelmät ovat tulleet tutuiksi.

”Olen oppinut hahmottamaan paremmin isompia kokonaisuuksia ja olen päässyt myös katselmoimaan työkaverin merge-requestia, mikä oli mielenkiintoista”, Eeva Tolonen kertoo.

Innostavaa hänen mukaansa onkin ollut oppia todellisen projektin työympäristön workflow.