Ilonet tarjoaa Ilomantsissa paikkakunnan parhaimmat yhteydet

Ilonet on Ilomantsin kunnan 100 % omistama yhtiö, joka perustettiin vuonna 2012 Suomen itäisimpään kuntaan rakentamaan valokuituverkkoa. Ilomantsin alueella tarvittiin hyviä internetyhteyksiä, joilla saataisiin myös parannettua TV:n näkyvyyttä. Antenniverkon kanavat eivät näkyneet kunnolla ja huono sää vaikutti liikaa television kanavapakettien näkyvyyteen.

Kuituverkko on nyt rakennettu, mutta täydentämistarpeita voi vielä tulla. Tarvittaessa liittymiä rakennetaan uusille asiakkaille.

– Valokuituverkko on mahdollistanut paikkakunnalle nopeammat ja toimivammat tietoliikenneyhteydet, häiriöttömän televisionäkyvyyden sekä etätyön ja -opiskelun, Ilonetin palvelukoordinaattori Heidi Hassinen kertoo valokuidun eduista.

Ilomantsin alueella IPTV:n käyttäjien osuus on suuri. Jopa 80 % käyttäjistä katsoo televisiota valokuidun kautta. Korona-aikana monet passiivisen liittymän haltijat ovat myös aktivoineet liittymiä etätöiden ja opiskelujen takia. Hyvien internetyhteyksien merkitys on huomattu.

Vuonna 2018 Ilonet kilpailutti operaattori- ja ylläpitopalvelusopimuksen. Kumppaniksi valittiin Cinia, jolle siirtyi samalla myös asiakkaiden laskutus ja asiakastuki.

– Palveluvalikoima vaikutti hyvältä meidän tarpeisiimme. Vaihtoprosessi oli myös yllättävän helppo. Cinia oli mukana muutoksissa. Oli olemassa valmis malli, jonka mukaan tiedotettiin, muutettiin asiakkuudet ja vaihdettiin laskutustiedot, Hassinen kertoo yhteystyön alkuvaiheista.

Hassinen kertoo Cinian olevan aktiivinen toimija asiakkaan suuntaan. Asiakastuki toimii hyvin, asiakkaalle vastataan nopeasti. Myös ajatus paikallisesta hyvästä asiakaspalvelusta ymmärretään, ja asiakaspalvelua tehdään yhteistyössä.

– Ilonet haluaa tarjota kuntalaisille mahdollisimman hyvää palvelua. Olemme olleet tyytyväisiä yhteistyöhön. Cinia on joustava yhteistyökumppani, ja meidän tarpeemme ja toiveemme pyritään ottamaan huomioon. Hyvää on myös säännölliset yhteiset palaverit, joissa vaihdetaan kuulumisia ja mietitään tulevaa, Hassinen luettelee yhteistyön hyviä puolia.