6.11.2014 10:00

Cinia vauhdittaa Suomen digiteollisuutta kasvuun

Uusi pilviaikakauden yritys Cinia aloittaa toimintansa. Ciniaan yhdistetään Corenet Oy:n liiketoiminnat sekä valtion käynnistämä tietoliikenneyhteyden rakentaminen Keski-Eurooppaan. Cinia vahvistaa suomalaisen digiteollisuuden perustaa tarjoamalla ratkaisuja ja infran pilvipalveluiden kehittymiseen.

Tammikuun alusta 2015 toimintansa aloittava Cinia-konserni muodostuu emoyhtiöstä Cinia Group Oy sekä tytäryhtiöistä Cinia One Oy ja Cinia Cloud Oy. Valtion omistaman Corenet Oy:n nykyiset liiketoiminnat siirretään näihin yhtiöihin. Cinia-konserni tulee myös vastaamaan Suomen ja Keski-Euroopan yhdistävästä uudesta suorasta tietoliikenneyhteydestä. Merikaapelihankkeen rahoitusjärjestelyt ja urakoitsijavalinta ovat loppusuoralla.

Cinian syntyyn on vaikuttanut vahvasti Suomen valtion tavoite palauttaa Suomi tietoverkkotoiminnan ja teollisen internetin kärkikaartiin. Tätä tavoitetta tukee tietoverkkojen nopeuden ja turvallisuuden kehittäminen sekä suomalaisen digiteollisuuden perustan vahvistaminen, jossa merikaapeliyhteys Eurooppaan on avainasemassa.

–  Suurin osa kuluttajien käyttämistä applikaatioista tuotetaan pilvipalveluina. Myös yritysten sovellukset siirtyvät kiihtyvästi samalle alustalle. Cinia auttaa asiakkaitaan verkkoon ja pilvipalveluihin perustuvien järjestelmien luomisessa ja käytössä. Lisäksi Cinia on pilvipalvelujen tarvitseman luotettavan infran toimittaja. On innostavaa olla mukana tässä nopean kasvun alassa, kertoo uuden Cinia-konsernin toimitusjohtaja Ari-Jussi Knaapila.

Suomen valtio on luvannut Ciniaan 20 miljoonan euron pääomasijoituksen uuden suoran Eurooppa-yhteyden rahoitukseen edellyttäen, että yhtiö pystyy keräämään saman kokoluokan yksityisen pääomasijoituksen. Merikaapeliyhteyden on tarkoitus valmistua vuoden 2016 alussa.

- Digitalisaatio tarjoaa suurta kehitys- ja liiketoimintapotentiaalia monilla toimialoilla. Corenetin tausta toiminnallisesti ja turvallisuuden hallinnan kannalta kriittisten ja vaativien asiakkaiden kanssa on hyvä pohja laajentaa teollisen internetin ja mobiilien palvelujen tuottamista myös muualle. Kohdeasiakkaita ovat muun muassa erilaiset infratoimijat, liikenneoperaattorit sekä teollisuus, Suomessa ja kansainvälisesti. Cinian uusi yritysrakenne on asiakkaiden toivoma askel teknologia- ja verkkoriippumattomuuteen, toteaa Corenet Oy:n toimitusjohtaja Timo Cavén.

Lisätietoja:

Ari-Jussi Knaapila, hallituksen puheenjohtaja, Corenet Oy

Cinia Group tarjoaa verkkoyhteyspalveluita ja vaativia tietoliikenteen ja telematiikan järjestelmäratkaisuja. Yritys tuottaa asiakaskohtaisesti palveluja erityistarpeisiin niin M2M-mobiilikäytöissä, telematiikan ohjaus- ja hallintatarpeissa, käytettävyyden hallinnassa sekä vaativissa verkko- ja tietoliikennetarpeissa. Cinialla on tietoliikenteen runkoverkkoa Suomessa noin 10000 km:a ja suunnitteilla olevaa verkkoa muualle pohjoiseen Eurooppaan noin 3000 km:n verran. Cinia vastaa Suomen ja Keski-Euroopan yhdistävästä uudesta suorasta tietoliikenneyhteydestä. Cinia-konserni muodostuu emoyhtiöstä Cinia Group Oy sekä tytäryhtiöistä Cinia One Oy ja Cinia Cloud Oy.