3.6.2022 9:00

Cinia tuottaa Viitasaaren kaupungille suunnitelman valokuituverkon toteuttamisesta

Viitasaaren kaupunki on päättänyt toteuttaa valokuituverkon toteutettavuusanalyysin. Analyysin tavoitteena on tuottaa päätöksenteon tueksi vaihtoehtoisia malleja valokuituhankkeiden toteuttamisesta Viitasaaren kaupungin alueella. Toteutettavuusanalyysin Viitasaaren kaupungille toimittaa Cinia.

Analyysi käynnistyy toimijahaulla, jossa kartoitetaan jo olemassa olevien tai perustettavien valokuitutoimijoiden kiinnostusta sitoutua valokuituhankkeiden toteuttamiseen Viitasaarella.
Saatujen vastauksien perusteella syntyy näkymä toimijavaihtoehdoista: syntyykö verkkoa markkinaehtoisesti tai löydetäänkö kuntaan toimijoita, jotka julkisia tukia hyödyntäen sitoutuisivat verkkototeutuksiin. Toimijoiden löytämiseksi käydään operaattorivuoropuhelua: omasta kiinnostuksestaan alueelle voi ilmoittaa avoimen haun kautta.

Toimijahakuun voi vastata 23.6. saakka. Hakulomakkeelle voi jättää kiinnostuksen ilmoituksen myös aikeesta perustaa esimerkiksi osuuskuntamallinen toimija. Saatujen tietojen perusteella Viitasaari tekee päätöksensä osallistumisesta valokuituhankkeiden rahoittamiseen ja rakentamisen edistämiseen tulevissa julkisen tuen rahoituskierroksissa.

"Elenia on toteuttanut Viitasaaren keskustassa valokuituverkkoa. Suuresta osasta Viitasaarta valokuituverkko kuitenkin puuttuu. Mikäli kylillä on halukkuutta perustaa osuuskuntia tai jo olemassa olevilla vesiosuuskunnilla on halukkuutta rakentaa myös valokuituverkkoa, nyt olisi aika ilmoittaa tästä halukkuudesta", toteaa kaupunginjohtaja Janne Kinnunen.


Selvitys tuottaa tietoa investoinnin onnistumiseksi

Cinia laatii kesän ja alkusyksyn aikana Viitasaaren kaupungille esisuunnitelman verkkosuunnitelmasta kustannusarvioineen. Suunnitelma tehdään siten, että verkko rakentuu useammasta osakokonaisuudesta: tämä mahdollistaa rakentamisen vaiheistamisen sekä helpottaa riskienhallintaa, kun verkkoa ei rakenneta yhtenä kokonaisuutena.

Analyysissä tuotetaan etenemisen tueksi vaihtoehtoja liittymän hinnasta ja valokuidussa tarjottavista internetpalveluista: nämä muodostavat rakentamisen kustannusarvion lisäksi kivijalan kannattavuuslaskelmille.

Toteutettavuusanalyysin tuloksena Viitasaaren kaupungille muodostuu käsitys kunnan eri alueilla tarjolla olevista tietoliikenneyhteyksistä ja niiden nopeuksista sekä investointitarpeesta, jolla turvataan EU:n laajakaistastrategian mukainen tavoite 1000 Mbs vuoteen 2025 mennessä.