30.9.2021 14:13

Tällaisia ovat Cinian työsuhde-edut – maantiepyöräilyä ja balanssia arkeen

Mielenkiintoiset ja haastavat projektit, ympärillä asiantuntevia kollegoita: kun cinialaisten työviihtyvyyttä on tutkittu, nämä seikat nousevat ykkössijalle. Työn ydin edellyttää hyviä olosuhteita, ja siksi tutustummekin nyt lähemmin Cinian työsuhde-etuihin.

Cinialla työsuhde-etujen paletti rakentuu työntekijöitä kuunnellen. Lähtökohtana on erilaisten elämäntilanteiden ja kiinnostuksen kohteiden huomioiminen. Arvolupausten lisäksi tarjolla on oltava tekoja, jotka mahdollistavat työn ja vapaa-ajan tasapainon sekä osaamisen kehittämisen.

Kun uusi osaaja, esimerkiksi kokenut ohjelmistokehittäjä tai -arkkitehti, on kiinnostunut avoimesta työpaikasta Cinialla, mikään yksittäinen työsuhde-etu ei useinkaan nouse keskusteluun yli muiden. Tärkeintä on se, että tarjoamme mahdollisuuden tehdä mielekkäitä ja ammatillisesti haastavia projekteja osaavassa porukassa. Edut ja ympäristö yhdessä kilpailukykyisen palkkauksen kanssa kuitenkin tukevat kokonaisuutta.

Työsuhde-etuja ovat muun muassa:
  • Tuki liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin
  • Kattava sairaskuluvakuutus
  • Sairaan lapsen hoitopalvelu
  • Modernit työvälineet ja työtilat
  • Työsuhdepolkupyörä
  • Monipuoliset harrastekerhot
  • Lounasetu

 

Työsuhdepolkupyörä otettiin innolla vastaan

Kaupunkien kaduilla ja maanteillä kulkee jo yli 50 cinialaisten työsuhdepolkupyörää, ja lisää suhisee liikenteeseen jatkuvasti. Cinia otti edun käyttöön ensimmäisten yritysten joukossa heti vuonna 2021, kun verottaja mahdollisti uudenlaisen verohyödyn tarjoamisen työntekijöille.

Cinialla oli jo ennestään paljon innokkaita polkupyöräilijöitä, ja maantie- tai maastopyöräily on monelle mieleinen tapa pitää itsestään huolta. Toisaalta työsuhdepolkupyörän käytössä on myös ekologinen näkökulma: haluamme kannustaa työmatkapyöräilyyn. Lisäksi tuemme pyöräintoilijoita esim. pyöräilykilpailuihin osallistumisessa.

Ohjelmistokehittäjä Antti Hallamäki pyöräilee vuodessa noin 3000–4000 km:

“Olin pohtinut jo jonkin aikaa Gravel-pyörän hankkimista – sillä olisi vanhaan pyörääni verrattuna kevyempää polkea työmatka Jyväskylän Ylistönmäelle. Mahdollisuus työsuhdepyörän hankkimiseen tuli puheeksi keväällä 2021, ja jo kahden päivän kuluttua olin hakenut sopivan pyörän liikkeestä. 

Olimme puhuneet pyöräilyreissusta kaverini kanssa, ja kesällä toteutimme suunnitelman. Kohteena oli Saarijärven Julmatlammit. Ajoimme maantietä yli 80 kilometriä suuntaansa ja yövyimme riippumatoissa. Vastaan tuli muitakin retkipyöräilijöitä, jotka moikkailivat meitä kuin rekkakuskit toisiaan. Pyörä kulki ylämäkeenkin niin hyvin, että polkijan piti toppuutella vauhtiaan, jottei olisi väsähtänyt liiaksi.”

gravelkuva blog

Antti Hallamäki kävi työsuhdenpyörällä kesäretkellä. Kuvaaja Weijo Jokinen

 

Sopivasti työtä, sopivasti vapaa-aikaa

Moni asiantuntijoistamme on ollut työelämässä jo vuosia. Esimerkiksi seniori-ohjelmistokehittäjälle afterworkeja kovempi juttu saattaa olla se, että kannustamme lähtemään ajoissa töiden parista kotiin ja harrastusten tai perheen pariin.

Työ joustaa elämäntilanteen – perheen tai muiden syiden, kuten opiskelun – vuoksi. Cinialla hyödynnetäänkin paljon joustavan työajan ratkaisuja, esimerkiksi 60-80-prosenttista työviikkoa työntekijän toiveesta.

Lue lisää: Omannäköinen urapolku Cinialla: “Päivittäinen työaika on joustava ja sovittavissa oman tiimin kanssa”

 

Kattava sairaskuluvakuutus ja sairaan lapsen hoitopalvelu auttavat yllättävissä tilanteissa

Työajan pituudesta riippumatta jokainen pikkulasten vanhempi voi samaistua äkilliseen tilanteeseen: tärkeä työpäivä, palavereita joissa läsnäolo olisi enemmän kuin tarpeen ja lapsen sitkeä flunssa jatkuu. Siksi Cinia tarjoaa mahdollisuuden sairaan lapsen hoitopalveluun.

Entä jos omaa polvea särkee tai vapaa-ajalla sattuu tapaturma? Cinia on halunnut satsata erittäin kattavaan sairaskuluvakuutukseen. Se mahdollistaa tavallista työterveyshuoltoa laajemman sairaanhoidon, nopean hoitoonpääsyn sekä tarvittavat erikoislääkäri- ja toimenpidekäynnit.

 

Lajikokeilukerho, teekerho, lautapelikerho: yhteistä tekemistä työntekijöiden aloitteesta

teekaarme1x1Lounas-, kulttuuri- ja liikuntasetelietujen lisäksi Cinia luo puitteita tutustumiseen asiakasprojektien ja taskforcejen ulkopuolella. Sen sijaan, että työnantaja osoittaisi sählyvuoron valmiiksi, olemme halunneet kannustaa löytämään yhteistä tekemistä omista kiinnostuksenkohteista käsin.

Uusia kerhoja onkin syntynyt toimipisteittäin useita. Joukkoon kuuluvat esimerkiksi lautapelikerho, lajikokeilukerho sekä teekerho, jolla on oma nimikkoteekin. Juoksukisoihin tai urheiluhaasteisiin osallistuminen kerää treeniporukoita yhteen. Työntekijöistä lähtevä harrastustoiminta on osa laajempaa ajattelua, jossa me haluamme kannustaa jokaista olemaan oma itsensä.

Yhteistä tekemistä tarjoavat totta kai myös kesäjuhlat, Kick off -tapahtumat ja Tech-illat, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tänä vuonna yli 400 cinialaisen joukko kokoontuu pitkästä aikaa Tampereelle yhteiseen Take off -tapahtumaan, ja eri tiimit pääsevät tutustumaan toisiinsa.

Lue myös: Tällaista on tiimityö Cinialla: eri ammattilaiset kertovat työstään

 

Sivukonttori Levillä edelsi etätyön arkipäiväistymistä

Muutamia vuosia sitten suomalaiset yritykset perustivat etätyöpisteitä Espanjan Aurinkorannikolle. Cinia halusi silloin uida vastavirtaan ja pystytti kolmeksi viikoksi satelliittitoimiston Suomen Lappiin keskellä pimeintä talvea. Halukkaita reissuun lähtijöitä löytyi heti. Vuokrahuvila toi yhteen cinialaisia eri paikkakunnilta ja eri liiketoiminnoista, ja keskeneräiset projektit etenivät tehokkaasti.

Levi etätyöviikko 2

Yhteiset matkat houkuttavat lähtijöitä varmasti jatkossakin, mutta etätyöstä ylipäänsä on tullut arkista. Jo ennen pandemiaa Cinialla on tehty käytännön järjestelyjä tehokkaista verkkoyhteyksistä työvälineisiin, kun työntekijä on halunnut vaihtaa paikkakuntaa tai asettua pysyvämmin Lappiin.

Nyt etätyöstä ja erilaisista paikkaan sitomattomista työnteon mahdollisuuksista on tullut normaali käytäntö. Kodin ja toimiston lisäksi työtä voi tehdä UMA Workspacen coworking -tiloissa. Toki osa esimerkiksi kriittisten järjestelmien kehityksestä ja ylläpidosta tapahtuu asiakkaan määrittelemissä, auditoiduissa turvatiloissa. Meille tärkeintä on tehdä työnteosta joustavaa.

 

Mukaan Cinian kasvutarinaa rakentamaan?

Cinian uusi People-tiimi aloitti toimintansa keväällä 2022, ja samalla aloitin itse Head of People & Culture -roolissa. Vastaamme yhdessä Cinian työntekijäkokemuksesta, työyhteisön hyvinvoinnista sekä sujuvista HR-prosesseista. Olen päässyt tutustumaan Cinian kasvutarinaan osaavan henkilöstön ja johdon kanssa, ja pidän täällä erityisesti avoimesta keskustelukulttuurista, aidosta halusta parantaa työyhteisön toimivuutta sekä lämpimästä ja vähän sarkastisestakin huumorista.

 

Jos haluat mukaan porukkaan, katso avoimet työpaikkamme tai ota minuun yhteyttä!

 

 

New call-to-action

avatar

Johanna Söderman

Cinian People-tiimiä luotsaava Head of People & Culture, Johanna Söderman vastaa yhdessä tiimin kanssa cinialaisten työntekijä- ja työyhteisökokemuksesta. Johanna on HR-alan moniosaaja ja häntä kiehtovat henkilöstötyössä erityisesti vastuullisuus, asioiden aikaan saaminen ja ihmisten aito kohtaaminen.