14.12.2020 9:00

Cinia jatkaa Tennisliiton pääyhteistyökumppanina 2021

Suomen Tennisliitto ry ja Cinia Oy jatkavat pitkäaikaista pääyhteistyökumppanuuttaan myös vuonna 2021. Cinia aloitti Tennisliiton pääyhteistyökumppanina jo vuonna 2017.Pääyhteistyökumppanuutta linjaa Cinian ja Tennisliiton yhteinen arvopohja: terveet elämäntavat ja työntekijöiden työhyvinvointi ovat 350 ohjelmisto- ja ict-ammattilaista työllistävälle Cinialle yksi toiminnan painopistealueista. Yhteisten arvojen pohjalta luotiin myös konsepti Intohimo onnistua, joka korostaa sekä Tennisliiton, että Cinian halua ja kykyä menestyä niin kansallisesti kuin globaalistikin. Aikuisten maajoukkuetoiminnan (Cinia Davis Cup Team Finland ja Cinia Fed Cup Team Finland) lisäksi yhteistyön kulmakivinä ovat 10-16 -vuotiaiden huippukilpasarja Cinia Junior Grand Prix ja yhdessä järjestetyt tennistapahtumat eri sidosryhmille.

– Haluan edelleen kiittää Ciniaa luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä näiden vuosien aikana. Olemme onnistuneet yhdessä rakentamaan vahvempaa tenniskulttuuria maahamme, erityisesti aikuisten maaotteluiden kautta. Tärkeä osa kumppanuuttamme on myös junioreiden JGP-sarja, joka luo tärkeän pohjan jo juniorivaiheesta alkaen, kommentoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

– Tahdomme olla mukana tukemassa suomalaista huipputennistä sekä nuorten tennisharrastusta ja auttaa osaltamme luomaan upeita ja unohtumattomia elämyksiä tenniksen parissa, sanoi Cinian henkilöstö- ja viestintäjohtaja Henri Kronlund.

Lisätiedot

Teemu Purho, toimitusjohtaja, Suomen Tennisliitto, teemu.purho(at)tennis.fi, +358 40 523 1797

Henri Kronlund, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Cinia Oy, henri.kronlund(at)cinia.fi, +358 50 494 4455

Cinia tarjoaa turvallisia korkean käytettävyyden tietoverkko- ja ohjelmistoratkaisuja. Toimintamme perustana on vankka asiantuntemus modernista sovelluskehityksestä, tietoverkkoteknologioista ja kriittisistä toimintaympäristöistä. Noin 15 000 reittikilometrin laajuinen optinen kuituverkkomme C-Lion1-merikaapeleineen mahdollistaa nopeimmat tietoliikenneratkaisut Keski-Eurooppaan sekä Aasian ja itäisen Euroopan markkinoille. Yhdistämällä omia ja kumppaniemme palveluja toteutamme luotettavia kokonaisratkaisuja, jotka mahdollistavat asiakkaidemme digitaaliset menestystarinat. Lisätietoa: cinia.fi